Miksi opinnäytteiden ohjaaminen onkin niin vaikeaa?
Juha T Hakala, professori
Kas, siinäpä kysymys. Syitä on varmasti monia.
Ensinnäkin opiskelija on opinnäytettä tehdessään ainutkertaisen prosessin alkupäässä. Hän ei ole todennäköisesti vielä kuunaan kohdannut näin mittavaa opintosuoritusta.
Opintopisteitäkin on hirmuisesti!
Tässä on nyt edessä jotakin sellaista, josta ei selviäkään yhden tai kahden kirjan läpikahlaamisella.
Tyypillisesti opinnäytteen aloitukseen kuuluvat syvimmät hämmennyksen ja jopa ahdistuksen tunteet. Ilma on kysymyksiä sakeanaan. Onko minusta sittenkään tähän?
Aina ne eivät ole edes kysymyksiä. Enemmänkin aistimuksia.
Tuntuu kuin edessä julmistelisi hahmoton möhkäle, afrikkalainen norsu, josta pitäisi saada kunnollinen ote ja ehkä jopa haukkapala.
Mutta, kuka nyt sanoo, mistä pitäisi aloittaa? Entä, miten pitkä on tämä ensimmäinen kurotus ja mihin suuntaan se olisi otettava?
Entäpä sitten ohjaajaparka?!
Hän näkee edessään ryhmän sirkeäsilmäisiä korkeakouluopiskelijoita, joita leimaa (tämä käy pian ilmi) aiheiden ja tavoitteiden tavaton moninaisuus.
Alkukeskustelun jälkeen käy ilmi, että yksi kurottelee kuuta taivaalta ilmoittaen tavoittelevansa ”vähintään vitosta”. Kuulemma mikään muu ei riitä nykyään työmarkkinoilla.
Toista ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei hän sitä suoraan sano, mutta sen jotenkin aistii: silmistä, kehon kielestä ja siitä, ettei ”tosiaankaan oo tullut tuhlattua asialle ajatustakaan”.
Ja loput tuntuvan matkaavan jossakin siellä välimaastossa. Tuttu elävän elämän tilanne, vai kuinka?
Mutta, ei huolta. Tämän kaiken voi selvittää. Ohjaamista voi oppia ja jopa huippuohjaajaksi voi kehittyä.
Ei hetkessä, mutta pienin askelin. Yhdessä.
Ilmoittaudu koulutukseemme!
Tämä on koulutus, joka rakennetaan sinun tarpeisiisi. Pyrimme ohjaamaan keskustelun juuri niihin aiheisiin, jotka opinnäytteen ohjaajia eniten askarruttavat.
Kuulemme kokeneita asiantuntijoita eri ammattikorkeakouluista ja tapaamme langoilla kollegoja.
Keskustelemme ongelmista ja niiden ratkaisuista. Vahvistamme osaamistamme ja saamme ohjaajan työkalupakkiimme uusia välineitä.