Liisa Ahonen on kasvatustieteen tohtori, joka on kouluttanut lasten kanssa työskenteleviä eri alojen ammattilaisia vuodesta 2010 lähtien. Hänellä on monipuolinen työkokemus varhaiskasvatuksesta, sekä esi- ja perusopetuksesta. Hänen väitöstutkimuksensa syventyi varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lasten väliseen vuorovaikutukseen haastaviksi koetuissa kasvatustilanteissa. Liisa onkin erityisesti vuorovaikutuksen asiantuntija. Hänen mielestään lämmin vuorovaikutus on kaiken a ja o paitsi lasten kanssa toimittaessa, myös tiimi- ja kasvatusyhteistyössä. Liisa on kirjoittanut kirjat ”Haastavat kasvatustilanteet – Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja”, ”Vasun käyttöopas”, ”Tiimin voima varhaiskasvatuksessa”, sekä yhdessä Piia Roosin kanssa kirjat ”Untuvikot – alle 3-vuotiaiden pedagogiikka” ja ”Iloa ja oivalluksia! Pedagogiikan arviointi ja kehittäminen varhaiskasvatuksessa.”
Piia Roos on Tampereen yliopistosta vuonna 2015 väitellyt kasvatustieteen tohtori. Lasten kuuleminen ja osallisuus ovat hänen osaamisensa ydintä.
Piia on toiminut erilaisissa varhaiskasvatuksen työtehtävissä jo 30 vuotta. Piia on toiminut erilaisissa varhaiskasvatuksen työtehtävissä jo 30 vuotta: lastentarhanopettajana, päiväkodinjohtajana, kouluttajana, tutkijana, kirjailijana ja aineenopettajana. Tämä monipuolinen työkokemus näkyy taitona yhdistää ajankohtainen tutkimustieto käytännön työn tekemiseen.
Tällä hetkellä Piia työskentelee Tampereen ammattikorkeakoulussa sosionomikoulutuksen lehtorina. Lisäksi hän toimii kouluttajana oman yrityksensä kautta sekä suomalaisen varhaiskasvatuksen asiantuntijana VisitEDUfinn -nimisessä yrityksessä.