Sosiaalialan asiantuntijapäivät
Helsinki 2.-3.3.2027
Ohjelma
Muutokset mahdollisia.
Ohjelma salijärjestyksessä
Bysa 1-3 (600 hlöä)
08:00-09:00
Rekisteröityminen, näyttely avoinna

09:10-09:20
Avaus ja tervehdysⓘ Jenni Karsio, puheenjohtaja, Talentia ry
Jenni Karsio on toiminut Talentian puheenjohtajana noin kolme vuotta. Ennen puheenjohtajakauttaan Karsio työskenteli ensi- ja turvakotipalveluiden johtajana Tampereella sekä toimi erilaisissa luottamustehtävissä Talentiassa. Koulutukseltaan Karsio on laillistettu sosiaalityöntekijä ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

09:20-10:10
TyöOLObarometri 2027Jenny Suominen, yhteiskuntavaikuttamisen johtaja, Talentia ry

10:20-11:20
Vaalipaneeli: Miten sosiaalialan työ saadaan kestämään?Puhujat ilmoitetaan myöhemmin
Vaalipaneelin puheenjohtajana toimii Veera Paananen. Veera Paananen on Helsingin Sanomien politiikan toimittaja, joka on erikoistunut työssään sote-aiheisiin. Paanasen intohimo on kirjoittaa suomal
... [+]aisen yhteiskunnan isoista kysymyksistä: sote-palvelujen riittävyydestä, hyvinvointivaltion rahoituksesta ja väestön ikääntymisen vaikutuksista. [-]
11:20-12:30
Lounastauko ja näyttelyyn tutustuminen

12:30-13:15
Eettinen kuormitus, moraalistressi ja ammatillinen rohkeusⓘ Heikki Hiilamo, tietokirjailija, sosiaalipolitiikan professori, Helsingin yliopisto
Heikki Hiilamo on sosiaalipolitiikan professori Helsingin yliopistossa. Heikki on tutkinut laajasti suomalaista sosiaaliturvajärjestelmään sekä sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Puheenvuorossaan hän käsittelee sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoiden eettistä kuormitusta ja moraalistressiä pysyvän niukkuuden ajassa sekä keskustelee siitä, millainen ammatillinen rohkeus luo mahdollisuuksia onnistumiseen arjen työssä.

13:30-14:15
Työikäisten palvelut murroksessa – mitä sosiaalihuoltolain uudistus tarkoittaa käytännössä?ⓘ Virva Juurikkala, sosiaalineuvos, STM
Juurikkala työskentelee sosiaalihuollon asiantuntijana sosiaali- ja terveysministeriön palvelujärjestelmäyksikössä. Hänen työtehtäviinsä kuuluu sosiaalihuollon lainsäädäntötehtävät ja muu sosiaalihuollon toiminnan kehittäminen ja edistäminen osana sote-kokonaisuutta. Koulutukseltaan Juurikkala on valtiotieteen maisteri ja laillistettu sosiaalityöntekijä.
Juurikkalan puheenvuorossa kuullaan ajankohtaisia asioita uudistuvan sosiaalihuoltolain sisällöistä ja tavoitteista.
ⓘ Minna Ryhänen, tehtäväaluepäällikkö, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Minna Ryhänen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) sekä sosionomi (AMK).
Hän on toiminut sosiaali- ja rikosseuraamusalan asiakastyö- ja asiantuntijatehtävissä sekä vaativissa sosiaalityön johtamistehtävissä 2000 -luvun alusta lähtien. Minnan sosiaalityön osaamisalue ja kiinnostuksen kohteet painottuvat aikuissosiaalityöhön, kuten syrjäytymisen, asunnottomuuden ja monialaisten palvelujen järjestämisen kokonaisuuksiin.
Minna työskentelee tällä hetkellä Vantaa-Keravan hyvinvointialueella aikuissosiaalityön tehtäväaluepäällikkönä.
ⓘ Henna Niiranen, aikuissosiaalityön päällikkö, Helsingin kaupunki
Henna Niiranen työskentelee Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtajana. Hän on koulutukseltaan VTM, sosiaalityöntekijä ja eMBA.
Paneelikeskustelu
14:15-15:00
Kahvitauko ja näyttelyyn tutustuminen

15:00-16:00
Resilienssi ja psykologinen turvallisuus – ihminen parhaimmillaan!ⓘ Helka Pirinen, MBA, FK, valmentaja, tietokirjailija
Helka on monipuolinen keynote-puhuja, jolla yli 20 vuoden kokemus puheenvuoroista Suomessa ja ulkomailla. Hänen erityisosaamistansa on muutosjohtaminen, psykologinen turvallisuus ja tunneälytaidot. Helka puhuu muutoksesta innostavasti ja oivalluksia herättävästi. Helka on erikoistunut kasvatus- ja koulutustoimialaan. Hänen uusin kirjansa on suosittu Esihenkilö muutoksen johtajana (Almatalent). Helka auttaa ihmisiä löytämään omat vahvuudet muutoksissa. Helka slogan on: Muutos on yhteinen matka - yhdessä olemme enemmän!
09:00-09:30
Hyvä käytäntö 2027 finalistit esittäytyvät

09:30-10:20
Hyvä käytäntö 2027 palkitseminenJenny Suominen, yhteiskuntavaikuttamisen johtaja, Talentia ry

10:45-11:30
Lastensuojelu ja laki vuonna 2027 - Jatkuvuuksia, muutoksia ja tulevaisuuden suuntiaⓘ Timo Harrikari, sosiaalityön professori, Helsingin yliopisto
Timo Harrikari on Helsingin yliopiston sosiaalityön professori, joka on tutkinut lastensuojelua kolmen vuosikymmenen ajan. Puheenvuorossaan hän tarkastelee lastensuojelun lainvalmistelua, sen menneisyyttä, nykyisiä kehityssuuntia ja tulevaisuutta. Tarkastelu perustuu Harrikarin teokseen Governing Generations and Protecting Children in the Nordic Context: Regulation and Cultural Change Across a Millennium (Routledge, 2027), jossa lasten suojelemisen, sääntelyn ja ammatillisten käytäntöjen muutosta pohjoismaissa analysoidaan vuosituhannen aikajänteellä.
11:30-12:30
Lounastauko, näyttelyyn tutustuminen

12:30-13:15
Pojat, jotka eivät pyydä apua – mitä lastensuojelun tulisi ymmärtää vuonna 2027?ⓘ Harry Lunabba, tutkija, Helsingin yliopisto
Harry Lunabba on nuorisotutkija, valtiotieteiden tohtori ja sosiaalipolitiikan dosentti. Hänen tutkimustyönsä on keskittynyt poikien ja nuorten miesten kohtaamiseen ja yhteiskunnalliseen asemaan sekä lastensuojelututkimukseen. Hän on myös yksi vuonna 2018 julkaistun
Poikatutkimus-kirjan kirjoittajista. Ennen tutkijauraansa hän toimi useamman vuoden lastensuojelun sosiaalityöntekijänä.
Vuonna 2026 julkaistiin Lunabban sosiaali- ja terveysministeriölle laatima selvitys
Pojat ja nuoret miehet vakavasti ottaen: Selvitys poikien ja nuorten miesten haavoittuvuuksista tasa-arvohaasteiden taustalla, joka on herättänyt laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Tällä hetkellä hän työskentelee Nuorisotutkimusseurassa johtajana Digiconnect-tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan teknologiavälitteistä sosiaalityötä lasten ja nuorten parissa.
Tutkimustyön ohella hän toimii yksityisyrittäjänä ja kouluttajana erikoistuen yhdenvertaisuuskysymyksiin, koulujen hyvinvointityöhön sekä digitaaliseen opetukseen.
www.educontent.fi

13:30-14:15
Monialainen yhteistyö lasten ja perheiden palveluissa – miten rakennamme oikea-aikaisen tuen?ⓘ Jonna Raikio, lastensuojelun sosiaalityön päällikkö, Helsingin kaupunki
Jonna Raikio toimii Helsingin kaupungilla lastensuojelun sosiaalityön päällikkönä. Hän vastaa lastensuojelutarpeen arvioinnin ja perhesosiaalityön palveluista sekä niiden kehittämisestä. Raikiolla on vahva kokemus lasten, nuorten ja perheiden palveluista, monialaisesta yhteistyöstä sekä lapsen ja perheen tilanteen kokonaisvaltaisesta arvioinnista.
Monialainen yhteistyö lasten ja perheiden palveluissa – miten rakennamme oikea-aikaisen tuen?
Puheenvuorossa tarkastellaan, miten lapsille ja perheille voidaan rakentaa oikea-aikaista tukea eri palvelujen yhteistyönä. Helsingin käytännön esimerkkien kautta avataan monitoimijaista arviointityötä, vanhempien tuen tarpeiden huomioimista sekä toimintamalleja, joilla lapsen ja perheen tilannetta voidaan arvioida ja tukea kokonaisvaltaisesti. Puheenvuoro tarjoaa näkökulmia siihen, miten yhteistyöllä voidaan vahvistaa vaikuttavaa ja sujuvaa palvelukokonaisuutta perheiden parhaaksi.
14:15-15:00
Kahvitauko ja näyttelyyn tutustuminen

15:00-16:00
Ihmisenä olemisen sietämätön keveysⓘ Eeva Vekki, koomikko, kirjoittaja, saunoja ja ennen kaikkea aivan todella hyvä ihminen
Eeva Vekki on stand up -koomikko, joka on esiintynyt ympäri Suomen ja on hän tuttu televisiostakin. Vekki on ollut tekemässä esimerkiksi sellaisia ohjelmia kuin Noin viikon studio, Kovan viikon ilta ja Mad Cook Show. Vekin esikoisromaani Ja sitä rataa julkaistiin elokuussa 2026.
Eeva haluaa herätellä yleisöä ajattelemaan huumorin kautta. Elämä on välillä vaikeaa, se on fakta. Yhdessä nauraminen onneksi pelastaa monelta murheelta, sekin on fakta.
Sonck (140 hlöä)
11:20-12:30
Lounastauko ja näyttelyyn tutustuminen

12:30-13:15
Tekoäly oman työn tukena – mahdollisuuksia, oivalluksia ja uusia toimintatapojaⓘ Petteri Järvinen, tietokirjailija, veteraaninörtti
Tekoäly ei ole enää tulevaisuutta – se on jo osa työelämää. Mutta miten sitä kannattaa hyödyntää omassa työssä, missä sen suurimmat mahdollisuudet piilevät ja mitä sen käytössä on syytä arvioida kriittisesti?
Pitkän linjan IT-asiantuntija, tietokirjailija ja kolumnisti Petteri Järvinen vie kuulijat käytännönläheiselle matkalle tekoälyn maailmaan. Puheenvuorossa tutustutaan hyödyllisiin tekoälypalveluihin, pohditaan jatkuvan oppimisen merkitystä muuttuvassa työelämässä ja tarkastellaan, miten tekoäly voi tukea esimerkiksi ikääntyneiden arkea henkilökohtaisena apurina ja keskustelukumppanina.
Samalla pysähdytään tekoälyn suurten kysymysten äärelle: missä kulkevat teknologian rajat, voiko tekoäly todella ymmärtää ihmistä ja mitä meidän tulisi siltä odottaa – tai olla odottamatta?
Puheenvuoro tarjoaa uusia näkökulmia, konkreettisia esimerkkejä ja tervettä kriittisyyttä nopeasti muuttuvan teknologian ymmärtämiseen.

13:30-14:15
Asiakasturvallisuus sosiaalityössä – mitä se tarkoittaa käytännössä?ⓘ Sanna Lähteinen, KM, YTM, koulutuspäällikkö, Lapin yliopisto
Sanna Lähteinen on laillistettu sosiaalityöntekijä, joka on työskennellyt sosiaalityön peruskoulutuksen, jatkokoulutuksen ja tutkimuksen valtakunnallisissa koordinaatiotehtävissä Lapin yliopistossa vuodesta 2004 lähtien. Hänen tutkimustyönsä on kohdistunut sosiaalityön koulutukseen, osaamiseen ja asiakasturvallisuuteen. Parhaillaan hän viimeistelee väitöskirjaa asiakasturvallisuudesta sosiaalityössä.
14:15-15:00
Kahvitauko ja näyttelyyn tutustuminen

10:45-11:30
Asiakasturvallisuus kuuluu kaikille - strategiasta käytännön toimintaanⓘ Eija Savelius-Koski, sosiaalihuollon erityisasiantuntija, Asiakas- ja potilasturvakeskus
Asiakasturvallisuus ei synny yksittäisistä toimenpiteistä vaan yhteisestä työstä. Puheenvuorossa tarkastellaan, miten strategiset tavoitteet muuttuvat käytännön teoiksi, oppimiseksi, osaamiseksi ja luottamusta rakentaviksi palveluiksi.
Eija Savelius-Koski työskentelee sosiaalihuollon erityisasiantuntijana Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksessa tehtävinään mm. asiakas- ja potilasturvallisuusstrategian toimeenpanoon liittyvät suunnittelu- ja kehittämistehtävät sekä yhteistyö eri toimijoiden ja verkostojen kanssa. Hän on taustaltaan YTM, laillistettu sosiaalityöntekijä ja hyvinvointipalvelujen erikoissosiaalityöntekijä.
11:30-12:30
Lounastauko, näyttelyyn tutustuminen

12:30-13:15
Ammattihenkilölain ajankohtaiset muutoksetJaana Manssila, erityisasiantuntija, Talentia ry
13:30-14:15
Tekoäly ja asiakasturvallisuus - tekoälykirjauksetPiia-Mari Söyrilä, projektipäällikkö, tekoälytiimi, Luvn
14:15-15:00
Kahvitauko ja näyttelyyn tutustuminen
Crusell (100 hlöä)
11:20-12:30
Lounastauko ja näyttelyyn tutustuminen

12:30-13:10
Ikääntyneiden osallisuus ja yhteisöllinen asuminenⓘ Elisa Virkola, YTT, asiantuntija, Vanhusasiavaltuutetun toimisto
Elisa Virkola työskentelee asiantuntijana vanhusasiavaltuutetun toimistossa vastuualueellaan iäkkäiden sosiaaliturvan ja sosiaalityön kysymykset. Hän on taustaltaan yhteiskuntatieteiden tohtori ja sosiaalityöntekijä.
Virkola tarkastelee puheenvuorossaan ikääntyneiden osallisuutta yhteiskunnan digitalisoitumisen, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä yhteisöllisen asumisen näkökulmista. Puheenvuoro tarjoaa katsauksen vanhusasiavaltuutetun vaikuttamistyön ajankohtaisiin teemoihin.

13:30-14:15
Vammaispalvelulain ajankohtaiset tulkinnatⓘ Päivi Hömppi, erityisasiantuntija, THL
Päivi Hömppi on koulutukseltaan sosionomi (AMK), yhteiskuntatieteiden maisteri (pääaineena sosiaalityö) sekä erikoissosiaalityöntekijä rakenteellisen sosiaalityön alalta. Päivillä on noin 10 vuoden käytännön työkokemus sosiaalityöstä erilaisissa tehtävissä, pääasiassa vammaissosiaalityöstä. Tällä hetkellä hän työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) erityisasiantuntijana. Päivin erityisosaaminen liittyy erityisesti vammaispalveluihin, vammaissosiaalityön kehittämiseen ja rakenteelliseen sosiaalityöhön asiantuntijatyön näkökulmasta.
Uusi vammaispalvelulaki on ollut voimassa vasta suhteellisen lyhyen ajan. Tässä puheenvuorossa tarkastellaan lain toimeenpanosta esiin nousseita kysymyksiä, hyvinvointialueiden käytäntöjä sekä
... [+] sitä, mitä voimme tällä hetkellä oppia lain soveltamisesta. [-]
14:15-15:00
Kahvitauko ja näyttelyyn tutustuminen

10:45-11:30
Gerontologinen sosiaalityö - valtakunnallinen tilannekuva ja tulevaisuuden tarpeetⓘ Eeva Rossi, yliopisto-opettaja, Lapin yliopisto
Eeva Rossi, YTT, on erityissosiaalityöntekijä sekä ikääntymisen ja gerontologisen sosiaalityön tutkija Lapin ylipistosta. Hänen tutkimuksensa keskittyvät erityisesti gerontologisen sosiaalityön ammatillisiin käytäntöihin sekä haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden tilanteiden tarkasteluun.
ⓘ Tiina Soukiala, tutkijatohtori, Etelä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socca
Tiina Soukiala on valtiotieteiden tohtori, laillistettu sosiaalityöntekijä ja gerontologisen sosiaalityön tutkija ja kehittäjä. Hän on työssään keskittynyt erityisesti gerontologisen sosiaalityön käytäntöjen tutkimiseen ja kehittämiseen. Tiina on käynnistänyt ja koordinoinut sekä alueellista että valtakunnallista gerontologisen sosiaalityön yhteistyötä ja selvittänyt gerontologisen sosiaalityön nykytilaa niin Etelä-Suomen alueella kuin valtakunnallisestikin.
Puheenvuorossa Eeva Rossi ja Tiina Soukiala keskustelevat gerontologisen sosiaalityön valtakunnallisesta tilannekuvasta, niin organisoitumisen kuin käytäntöjenkin näkökulmasta. He pohtivat myös
... [+] gerontologisen sosiaalityön viimeaikaisia kehityskulkuja ja tulevaisuuden näkymiä ja tarpeita. [-]
11:30-12:30
Lounastauko, näyttelyyn tutustuminen

12:30-13:15
Hyvinvointialueiden ratkaisuja toimintakyvyn ja osallisuuden vahvistamiseenⓘ Elina Perkiö, kehittäjäsosiaalityöntekijä, Pirha
Elina perkiö on laillistettu sosiaalityöntekijä, YTM, ja rakenteellisen sosiaalityön erikoissosiaalityöntekijä. Hänellä on pitkä työkokemus aikuissosiaalityön kehittämisestä ja asiakastyöstä. Tällä hetkellä Elina Perkiö työskentelee Pirkanmaan hyvinvointialueella avopalveluissa rakenteellisen sosiaalityön eri osa-alueilla, painopisteinä muun muassa työkyvyn tuen ja suhdeperustaisten menetelmien kehittäminen tutkivalla työotteella.
Elinan puheenvuorossa esitellään työ- ja toimintakyvyn tukemiseen liittyvää kehittämistyötä. Puheenvuorossa pohditaan sosiaalihuollon paikkaa ja mahdollisuuksia uudistuneessa lainsäädännössä tutkimustiedon, ammatillisen kokemustiedon ja asiakkailta saadun tiedon valossa. Toimintakyvyn ja osallisuuden tukeminen jäsentyy puheenvuorossa kokonaisvaltaisena työotteena, jossa huomio kohdistuu yksilön elämäntilanteen tukemiseen rinnalla kulkevalla työotteella, ammattilaisten onnistumisen kokemuksiin ja asiakkaiden toimijuuteen. Sosiaalihuollon paikka työ- ja toimintakyvyn tuessa korostuu erityisesti niiden henkilöiden kohdalla, joiden elämäntilanne on monisyinen ja joille palvelujärjestelmä ei ole kyennyt tarjoamaan riittävää tukea arkeen, sosiaalisiin suhteisiin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Puheenvuorossa tarkastellaan toimintakyvyn ja osallisuuden tuen palvelun kehittämismahdollisuuksia myös asiakkaiden kokemustiedon kautta tuoden näkökulmia laadun ja vaikuttavuuden kehittämiseen.

13:30-14:15
Kenen ääni ratkaisee? Itsemääräämisoikeus ammattilaisen arjen valinnoissaⓘ Liisa Murto, juristi, Lehti ja kumppanit Oy
Liisa Murto on sosiaali- ja terveyspalveluiden lainsäädäntöön ja sote-palveluiden järjestämiseen perehtynyt juristi. Liisan erityisosaamista ovat erityisesti vammaislainsäädäntöön, ikääntyneiden palveluihin, itsemääräämisoikeuteen ja asiakastietoon liittyvät kysymykset. Hän on toiminut asiantuntijana muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon ohjeistuksiin ja palvelujen järjestämiseen liittyvissä asioissa sekä palveluntuottajan itsemääräämisoikeuden edistämisen kehittämiseen liittyvissä asioissa.
ⓘ Tyyne Ylinen, sosiaalityön tutkija, Tampereen yliopisto
Tyyne Ylinen on sosiaalityön tutkija Tampereen yliopistossa. Hän on perehtynyt erityisesti sosiaalityön etiikkaan. Lokakuussa 2026 julkaistavassa väitöskirjassaan Ylinen tarkastelee sosiaalityön etiikkaa sen historiallisten juurten, teoreettisten lähtökohtien ja empiirisen tutkimuksen kautta. Parhaillaan hän tutkii gerontologiseen sosiaalityöhön liittyviä kysymyksiä.
14:15-15:00
Kahvitauko ja näyttelyyn tutustuminen
Tallberg (90 hlöä)
11:20-12:30
Lounastauko ja näyttelyyn tutustuminen

12:30-13:15
Moninaisuuden taidot-hankeⓘ Heidi Ristseppä, lehtori, seksologi ja sosiaali- ja terveysalan asiantuntija, Turun ammattikorkeakoulu
Heidi Ristseppä on Turun ammattikorkeakoulun lehtori, seksologi ja sosiaali- ja terveysalan asiantuntija. Hänen työnsä keskiössä ovat ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi, seksuaaliterveys, yhdenvertaisuus sekä hankkeen kautta myös sote-alan ammattilaisten osaamisen vahvistaminen.
ⓘ Satu Halonen, lehtori, seksologi, kätilö ja seksuaaliterveyden asiantuntija, Turun ammattikorkeakoulu
Satu Halonen on Turun ammattikorkeakoulun lehtori, seksologi, kätilö ja seksuaaliterveyden asiantuntija. Hänen työnsä keskiössä ovat seksuaali- ja lisääntymisterveys sekä Moninaisuuden Taidot -hankkeen myötä yhdenvertaisuuden ja sote-alan ammattilaisten osaamisen vahvistaminen.

13:30-14:15
Yhteistyön psykologia – mikä saa tiimit onnistumaan?ⓘ Stina Akola, ratkaisukeskeinen valmentaja, työnohjaaja, Brilla
Stina Akola on työyhteisöjen kehittäjä, kouluttaja ja työnohjaaja. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen maisteri, ja hänellä on yli 20 vuoden kokemus kasvatus- ja koulutusalalta. Hänen erityisosaamistaan ovat työyhteisöjen toiminta ja hyvinvointi, yhteistyö ja vuorovaikutus sekä itsetuntemuksen merkitys työssä.
Stina tunnetaan käytännönläheisestä ja oivalluttavasta tavastaan puhua työelämän ilmiöistä. Hänen puheenvuoroissaan tutkittu tieto yhdistyy tunnistettaviin arjen tilanteisiin ja konkreettisiin keinoihin, joita voi viedä suoraan omaan työhön.
Hyvä yhteistyö perustuu siihen, että se toimii myös silloin, kun emme ole parhaimmillamme.
Yhteistyö on helppoa silloin, kun kaikki on hyvin. Olet nukkunut riittävästi, ehtinyt syödä ja mu
... [+]utenkin sattuu olemaan hyvä päivä. Mutta yhteistyön todellinen laatu näkyy silloin, kun on kiire, paine kasvaa, näkemykset törmäävät tai elämä heittää kapuloita rattaisiin.
Toimiva yhteistyö rakentuu siitä, että tunnemme riittävästi itseämme, opimme ymmärtämään toisiamme ja tunnistamme, mitä itse tuomme tiimiin ihan tavallisena tiistaina ja millaisia kollegoita olemme silloin, kun emme ole parhaimmillamme.
Tässä puheenvuorossa sukellamme yhteistyön psykologiaan sekä yksilön että tiimin näkökulmasta. Saat oivalluksia ja käytännön työkaluja oman toimintasi ymmärtämiseen ja sellaisen yhteistyön rakentamiseen, joka kestää myös silloin, kun työarki haastaa. [-]
14:15-15:00
Kahvitauko ja näyttelyyn tutustuminen

10:45-11:30
Asiakkaan ylivelkaantumisen ennaltaehkäisySuvi Hiltunen, Ennakoivan talousneuvonnan asiantuntija, Ulosottolaitos
11:30-12:30
Lounastauko, näyttelyyn tutustuminen

12:30-13:15
Kuka kantaa vastuun? Valvonta, omavalvonta ja ammattihenkilön oikeusturvaⓘ Susanna Lehti, juristi, Lehti ja kumppanit Oy
Susanna Lehti on sosiaali- ja terveydenhuollon juridiikkaan, julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut juristi. Hän on erityisesti perehtynyt sote-palvelujen järjestämisen ja valvonnan lainsäädäntöön, vammaislainsäädäntöön ja lastensuojeluasioihin. Hän on toiminut asiantuntijana muun muassa palvelujen järjestämiseen, tuottamiseen ja ulkoistuksiin liittyvissä sopimusjärjestelyissä, hankinnoissa ja selvityksissä.
ⓘ Jenni Repo, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
Jenni Repo on sosiaalityön väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee lastensuojelulaitosten laillisuusvalvontaa sekä lainsäädännön, valvonnan ja ammatillisen käytännön välisiä suhteita. Häntä kiinnostaa erityisesti se, miten lainsäädäntöä tulkitaan lastensuojelun ja laitoshoidon arjessa sekä siihen kohdistuvassa valvonnassa. Valvonta näyttäytyy Revon tutkimuksessa institutionaalisena toimintana, jossa neuvotellaan jatkuvasti hyvän hoidon, asianmukaisen ammatillisen toiminnan ja vastuun rajoista. Aiemmin Repo on tutkinut muun muassa arviointia lastensuojelussa, ja toimii tällä hetkellä tutkijana hankkeessa, jossa tarkastellaan lapsuutta ja vanhemmuutta vankilan varjossa.
13:30-14:15
Innokylän palkitut toimintamallit
14:15-15:00
Kahvitauko ja näyttelyyn tutustuminen